Ja lujaa mentiin

Keskiviikko 19.8.2009 klo 8.02


tullaan_180809a.jpg

 

Huh huh, eipä paljon muuta voinut eilen sanoa kun käytiin eka kerran ajamassa tällä dogiskootterilla jonka ainoa moottori oli Piippa ja välillä mun potkuvoima. Vettä tihutti ja rapa roiskui.

Alku oli aivan kamala; siis mun osalta. Koiruus kun on ihan hulluna tähän touhuun ja näki mihin se kiinnitettiin niin hokasi heti ja sitten alkoi hirmu huuto ja tepsutus että nyt pitäis jo mennä ja lujaa, mitä sä siellä äiskä vielä odottelet. No aina kun yritettiin lähteä niin Piippahan lähti kun tykin suusta ja mä kauhusta kankeana ja tähän vempeleen tottumattomana en oikein osannut vielä toimia => niin arvata saattaa, meikä muija toka kerral kun hyppäsin pois kyydista niin enpähän saanut itteäni pysäytettyä vaan ojan pohja kutsui monen kuperkeikan kautta. Voi juma, onneks ei ollut kivee siinä kohdalla, se ois ollut varmaan hengen meno lähellä. Olisin aivan varmasti voittanut palkinnon "hauskat kotivideot-sarjassa" niin niskoilleni lensin ja kerien ja todella vauhdikkaasti. Mut ei kun ylös vaan ja rohkeutta lisää peliin ja sit mentiin. No sen jälkeen rupesi sujumaan (lähinnä multa, koira kyllä tietää mitä pitää tehdä) ja mentiinkin lujaa ja hauskaa oli.

Lopputulos oli että molemmat tyytyväisiä, Piippa väsy, mut suht puhdas ja mulla kädet kipeet,lähinnä oikea olkavarsi jännittämisestä ja jarruttamisesta (ennenkuin opin) ja jumalattoman kuranen nainen ja pyörä. Aivan yhtä kurassa kun ohjastajat kurakelillä hevosten takana. Tarvitsisin ilmeisesti erillisen ajopuvun ja suojalasit on pakko olla omien lasien päällä, niin paljon sitä pikkukiveä ja rapaa Piipan jaloista lenteli. Pitänee lähtee Sipen kanssa kokeilemaan myös, mutta tuskinpa ihan pian uskallan niitä parivaljakkoon pistää, sillä menevät niin jumalatonta vauhtia ja voimaa kun pienessä kylässä niin meiksän pää ei ihan heti uskalla olla siinä takana.